Artikkelin kuva
lapsen kanssa

Ihme ilmat! käsittelee ilmastonmuutosta seikkailun ja tietopaketin avulla

Tutkimusten mukaan ilmastonmuutos ja siihen vaikuttaminen kiinnostaa lapsia ja nuoria. Ilmastoaktivisti Greta Thunbergin esimerkkiä seuraten koululaiset ilmastolakkoilevat ja vaativat päättäjiltä muutosta ilmastopolitiikkaan. Tästä viitekehyksestä katsottuna Laura Ertimon & Mari Ahokoivun uutta Ihme Ilmat! Miksi ilmasto muuttuu -tietokirjaa ajankohtaisempaa kirjaa ei oikeastaan voi olla.

Ihme Ilmat! tarttuu kuumaan aiheeseen sarjakuvalla höystetyn tietokirjan muodossa. Ensiselailulla hieman tilkkutäkiltä vaikuttava kirja vakuuttaa lukijansa paremmalla perehtymisellä. Kirja käsittelee aihettaan kattavasti. Onkin kunnioitettava suoritus, että neljällekymmenelleseitsemälle sivulle on saatu puristettua niin paljon tietoa aiheesta ilman, että tieto vaikuttaisi väkisin kansiensa väliin ahdetulta. On vaikeaa keksiä mitä kirjaan olisi vielä voinut lisätä.

Ilmastokuntoilua ja ympäristövastuuta

Tietokirjat tarjoavat monesti nimensä mukaisesti tietoa ilman varsinaisesta juonta. Onkin ilahduttavaa löytää tästä teoksesta tarinallisuutta ja juoni, joka toimii kirjan punaisena lankana.

Kirjassa päähenkilöt Kasper ja Lotta alkavat penkomaan ilmastonmuutoksen syitä ja seurauksia. Koko perheelle sopivan kirjan sivuille on otettu mukaan myös päähenkilöiden perheet, jotka alkuasetelmassa suhtautuvat aiheeseen vastakohtaisesti, mutta tarinan edetessä löytävät yhteisen tahtotilan ilmastonmuutoksen vastustamiseen. Kirjan tarina muistuttaa aavistuksen nuoren ilmastoaktivistin Greta Thunbergin tarinaa: lapset innostuvat kyseenalaistamaan ja pohtimaan ja saavat lopulta perheensäkin mukaan muutokseen.

Taustatiedon ja teorian lisäksi kirja tarjoilee toimia ilmastohaasteeseen. Neljä erilaista ilmastotreeniä haastaa lukijaa pohtimaan omaa ilmastokuntoaan asumisen, ruokavalion, kuluttamisen ja liikkumisen suhteen.

Yksilön valintojen lisäksi kirja pureutuu myös joukkovoiman mahdollisuuksiin. Tämä ulottuvuus lisää kirjan vakuuttavuutta aihepiirinsä tietolähteenä. Ainoastaan yksilön vastuuseen vetoava, roskien kierrättämisestä ja pyöräilyn lisäämisestä kertova teos olisi ihan kiva tietokirja ilmastonmuutoksesta, mutta kansainvälisen talouden vaikutuksia ja ilmastonmuutoksen torjumisen vastuunjakoa pohtiessa kirjan tekijät näyttävät, että todella tuntevat kirjansa aiheen.


Ilmastotietoutta innostavasti koko perheelle

Ihme ilmat on lastenkirja, joka sopii koko perheelle. Kirjan vahvuus onkin sen muuntautumiskyky kaiken ikäisille lukijoille. Kouluikäisille lapsille ja nuorille, eli kirjan selkeälle kohderyhmälle, teos uppoaa suostuttelematta. Tietoiskulaatikoita ja sarjakuvaa sisältävään kirjaan tarttuu myös sellainen nuori lukija, jolle tekstintäyteiset romaanit tuntuvat haastavalta ja pitkäveteiseltä.

Viskari-ikäinen lukija valitsee kirjan hyllystä kiinnostavan kuvituksen takia ja innostuu selailemaan sitä oma-aloitteisesti ilmastokeijua ja fossiilimenninkäistä sivuilta etsien. Kokeilin kirjan lukemista myös vauvalle ja hänkin tutki kuvitusta kiinnostuneena, vaikka ei aivan kirjan kohderyhmää olekaan. Aikuinen voi tarttua kirjaan vaikkapa ilmastonmuutos keltanokille -ajatuksella ja hankkia perustiedot tai päivittää omat käsitykset aihepiiristä.

Iltalukemisena Ihme ilmat! saattaa levollisen nukahtamisen sijasta aiheuttaa polveilevaa keskustelua ja nukkumaanmenoajan venymistä. Parhaimmillaan kirja onkin ehkä sateisten päivien tietopähkinänä, sohvalla perheen kanssa lojuen ja aihepiiristä innostuen.

Joistakin kirjoista voidaan käyttää määritelmää perusteos. Ihme ilmat! on juuri sellainen: teos, jonka paikkaa lastenkirjahyllyssä ei tarvitse suuremmin perustella. Ajankohtaisuuden ja laadukkaan sisältönsä lisäksi kirjan paikka kirjahyllyssä aapisen vieressä on selkeä myös siksi, että kyseessä on ensimmäinen, suomenkielinen lastenkirja meidän aikakautemme suurimmasta kysymyksestä – ilmastonmuutoksesta.


Laura Ertimo, Mari Ahokoivu: Ihme ilmat! Miksi ilmasto muuttuu? (Into) Kirja saatu kustantajalta arvostelukappaleeksi.

Teksti ja kuva: Susanne Suvilaakso