Artikkelin kuva
lapsen kanssa

Isät kiittävät Pia Penttalaa someviesteissä: ‘‘He ovat olleet horjuvalla langalla’’

Lukuisat suomalaiset seuraavat suositun Supernanny Suomi -tosi-tv-sarjan kolmatta kautta. Lapsiperheitä ohjelmassa auttava psykoterapeutti ja lastensuojelun ammattilainen Pia Penttala kertoo Mutsimedialle, että monet katsojat ottavat häneen yhteyttä sosiaalisessa mediassa.

– Saan paljon palautetta. Suurin osa ihmisistä kiittää, että on oivaltanut jotain uutta lasten kasvatuksesta ja monista on ollut hauskaa huomata, että he toimivat antamieni neuvojen mukaan.

Penttalan mukaan katsojien lähettämistä viesteistä ja palautteista käy ilmi, että lasten komentaminen mietityttää osaa vanhemmista.

– Varsinkin isät antavat hyvää palautetta, kun olen kertonut ohjelmassa, että lapsia saa tarvittaessa komentaa ja äänihuulia saa välillä käyttää.

– Isät ovat olleet tässä kohtaa horjuvalla langalla vanhemmuutensa kanssa. He ovat olleet tyytyväisiä kuullessaan, että lapselle kannattaa antaa selkeitä ohjeita ja tarvittaessa vanhemmat voivat myös komentaa ja antaa sanktion.


Osa vanhemmista kysyy Penttalalta lisää tietoa lasten kasvatuksesta ja siihen liittyvistä ilmiöistä.

– Monet vanhemmat ovat ottaneet yhteyttä ja kysyneet esimerkiksi, mitä tarkoitetaan sukupuolettomalla kasvatuksella. Monet eivät ymmärrä tällaisia ilmiöitä ja on hienoa, että näistä asioista voi kysyä.

Pia Penttala kertoo, että hän pyrkii parhaansa mukaan vastaamaan katsojien lähettämiin viesteihin ja palautteisiin.

– Yritän kovasti vastata kaikille edes jollain aikaviiveellä. Lähetän ihmisille esimerkiksi linkkejä materiaaleihin, joista he voivat jatkaa aiheeseen tutustumista ja löytää hyviä keskustelualustoja.

– Suomessa on valtavasti perheiden ja lasten parissa työskenteleviä ammattilaisia, joiden kanssa voi turvallisesti keskustella vanhemmuudesta ja kasvatuksesta.

Sen sijaan sosiaalisen median keskusteluryhmissä moni on joutunut vastaanottamaan huonoa palautetta ja epäkunnioittavia vastauksia.

Supernanny Suomi -ohjelmaa esitetään MTV3-kanavalla torstaisin klo 21.


Seuraa Mutsimediaa myös Facebookissa ja Instagramissa!

Teksti: Senni Loikala, kuva: MTV3