Artikkelin kuva
lapsen kanssa

Lahjaideoita kouluikäiselle ja teinille

Lahjojen hankkiminen ei helpotu lasten kasvaessa, vaan usein vain vaikeutuu, kun ikää tulee lisää. Tämän lahjaideoita käsittelevän artikkelisarjan viimeisessä osassa esitämme vielä muutaman idean, mitä kouluikäisen ja teinin lahjapakettiin voisi sujauttaa.

Lahjahankintaa kannattaa miettiä lapsen tai nuoren harrastusten kautta. Harrastaako tämä esimerkiksi urheilua? Urheilun ystävä on onnellinen saadessaan omaan lajiin sopivia urheiluvälineitä tai suojavarusteita. Lisäksi urheilu- ja vapaa-ajan vaatteet ovat nuorten suosiossa arjessa, joten suosikkimerkin collegepusero tai T-paita on mitä todennäköisemmin mieleinen.

Vai onko päivänsankarin mieleen enemmän lukeminen tai ongelmanratkaisu ja matematiikka? Voisitko tässä tapauksessa antaa lahjaksi vaikkapa jonkun piinaavan pulma- tai älypelin? Pulmapelien pähkäily on todellista aivojumppaa ihan kenelle tahansa. Niiden kokoaminen koukuttaa ja niistä riittää viihdettä pidemmäksi aikaa, kun ratkaisua tuskin keksii silmänräpäyksessä.

Kouluikäiset tytöt alkavat olla kiinnostuneita kauneudenhoidosta yhä enemmän ja enemmän. Alakouluikäiset tytöt ilostuvat, kun lahjapaketista paljastuu esimerkiksi kaunista kynsilakkaa, huulikiiltoa tai hoitavia hiustenhoitotuotteita tai -tarvikkeita. Meikkien kanssa kannattaa kuitenkin olla varovaisempi ja ostaa niitä vasta hieman vanhemmalle.

Yksi lahjaidea on koululaisten ja teini-ikäisten keskuudessa ylitse muiden. Se on elektroniikka. Elektroniikka pitää pintansa vuosi toisensa jälkeen erilaisissa kyselyissä, joissa kysytään nuorten lahjatoiveita. Pelikonsolit ja puhelimet ovat lahjaideoita sieltä kalliimmasta päästä, mutta musiikin kuunteluun ja ja pelien pelaamiseen sopivat loistavasti esimerkiksi langattomat kuulokkeet.


Mikäli tuntuu, että päivänsankarilla on jo kaikkea, niin silloin kannattaa turvautua lahjakorttiin, vaikka se usein lahjanantajasta saattaa tuntua tylsältä. Rahalahjakortin sijaan elämyslahjakortit, kuten elokuvaliput, voivat olla mielekkäämpi ajatus. Vai antaisitko päivänsankarille liput hänen lempiartistinsa konserttiin, mistä hän ihastuu ikihyviksi?

Teksti: Johanna Pulla