Artikkelin kuva
lapsen kanssa

Mitä vauvan aukileista tulee tietää? Sykkiminen on normaalia, mutta näistä merkeistä kerro lääkärille

Vauvan syntymä on ainutlaatuista aikaa, minkä myötä tuoreet vanhemmat tulevat pohtineeksi monenlaisia kysymyksiä. Yksi niistä liittyy uuden perheenjäsenen kallon rakenteeseen, jossa erityistä ovat vauvan aukileet. Kerromme tässä artikkelissa, mitä kaikkea niistä oikein on hyvä tietää.

Mitä vauvan aukileilla tarkoitetaan?

Kun kosketat hellästi vauvan päätä, tunnet kallon luiden saumojen välissä pehmeän kohdan. Tuo kohta on vielä avonainen ja sitä kutsutaan aukileeksi. Vastasyntyneellä lapsella on kaksi aukiletta: taka-aukile ja päälaen aukile.

Normaali aukile on pehmeä ja tasainen. On myös täysin tavallista, että vauvan aukile sykkii eikä siitä tarvitse huolestua.


Aukileen sulkeutuminen

Moni tuore vanhempi pohtii, milloin vauvan aukile sulkeutuu. Taka-aukile sulkeutuu tavallisimmin ensimmäisten elinviikkojen aikana, yleensä kuitenkin noin kahden kuukauden ikään mennessä.

Päälaen aukileen sulkeutuminen on hitaampi prosessi ja tuo aukile sulkeutuu yleensä noin 1,5–2 vuoden ikään mennessä. Aukileiden ennenaikainen sulkeutuminen puolestaan on harvinaista.

Miksi vauvalla on aukileet?

Vauvan aukileilla on tärkeä tehtävä lapsen kehityksessä, sillä pään täytyy päästä kasvamaan aivojen kasvaessa. Joustavasta kallosta on hyötyä myös alatiesynnytyksen aikana, kun sikiö etenee synnytyskanavassa. Aivan vastasyntyneen kallon muoto voikin olla hieman erilainen, mutta muoto palautuu normaaliksi itsestään.

Milloin lääkäriin?

Jos vauvan aukile tuntuu tai näyttää erilaiselta kuin tavallisesti, on hyvä kääntyä lääkärin puoleen viipymättä. Näin esimerkiksi siinä tilanteessa, mikäli aukile on kuopalla tai turvonnut. Kuopalla oleva vauvan aukile voi viitata siihen, ettei vauva ole saanut riittävästi nesteitä ja tällöin nesteytystä on erityisen tärkeää lisätä.


Lähteet: Pregnancy Birth Baby, Terveyskirjasto, Eksote

Seuraa Mutsimediaa myös Facebookissa ja Instagramissa!

Teksti: Senni Loikala, kuva: Shutterstock