Artikkelin kuva
lapsen kanssa

Näin teet muuttamisesta helpompaa lapselle

Useimmat meistä ovat jossain vaiheessa elämäänsä muuttaneet asunnosta toiseen ainakin kerran. Muuttaminen voi olla kivaa tai kurjaa, riippuen keneltä kysyy ja miten asiaan on valmistautunut. Toiset arvostavat kodin pysyvyyttä, toiset kaipaavat vaihtelua elinympäristöönsä.

Erityisen kinkkistä kodin vaihtamisesta tulee lapsien kanssa. Muuttaminen on stressaavaa ja jännittävää aikuisellekin, joten sitä se on myös lapselle, jonka koti ja tuttu ympäristö vaihtuvat. Kaikki vanhemmat haluavat toimia lastensa parhaaksi, mutta muuttokiireiden keskellä lasten huomiointi saattaa hetkellisesti unohtua taka-alalle. Mihin asioihin sitten kannattaa kiinnittää huomiota?

Anna lapsen osallistua

Kun uuden kodin hankkiminen tulee ajankohtaiseksi, kannattaa asiasta kertoa lapselle hyvissä ajoin. Lapset ymmärtävät paljon enemmän kuin aikuiset uskovatkaan ja lapsen ohimennen kuulemat muuttamiseen liittyvät keskustelunpätkät voivat hämmentää lasta turhaan.

Ota lapsi mukaan projektiin, vaikka asiat saattaisivatkin sujua helpommin vain aikuisten kesken. Muista, että koti on myös lapsen. Asuntonäytöissä voit ohimennen kysäistä lapsen mielipidettä, samoin oman huoneen remonttia suunnitellessa. Tämä ei toki tarkoita sitä, että lapsi saisi yksin päättää tärkeistä asioista, mutta aikuisen pienellä huomiolla voi olla suurikin vaikutus pieneen ihmiseen. Kun hän kokee olevansa mielipiteinensä tärkeä, asuinympäristön muutos voikin tuntua yllättäen odotetulta ja kivalta jutulta.

Valmistautukaa uuteen ja hyvästelkää vanha

Varsinkin leikki-ikäisten lasten kanssa on hyvä idea laskea päiviä muuttoon. Lapsen aikakäsitys voi olla vielä rajallista, joten päivien konkretisoituminen helpottaa asian hahmottamista. Käykää tutustumassa uuteen kotiin ja muihin muuton myötä muuttuviin paikkoihin. Voitte myös yhdessä miettiä, mitä kaikkea kivaa aiotte tehdä uudessa kodissa.

Kaiken uuden keskellä on hyvä muistaa myös, että vanhan kodin hyvästely on tärkeää lapselle. Ellei lapselle kerrota, hän ei voi ymmärtää, milloin katselee Pikku Kakkosta viimeistä kertaa tutulla paikalla tai milloin vanhemmat luovuttavat kodin avaimet pysyvästi pois. Pieni heippa-hetki helpottaa tulevaa ikävää kummasti. Lapsen iästä riippuen, on tärkeää selittää lapselle, ettei vanhaan kotiin enää ole mahdollista mennä myöhemmin.


Pakkaa fiksusti

Pakkaaminen on olennainen ja iso osa muuttamista. Lapsiperheessä pakkaamisen ja purkamisen järjestys kannattaa suunnitella järkeväksi. Hyvä järjestys on sellainen, että elämä vanhassa kodissa saisi jatkua normaalina mahdollisimman kauan. Muuttolaatikkopinojen muodostama seikkailurata menettää lapsen silmissä hohtonsa nopeasti ja muutto alkaakin tuntua tylsältä jutulta.

Fiksua on pakata lapsen tavarat aivan viimeisenä ja purkaa uudessa kodissa ensimmäisenä. Mitä valmiimpi lapsen huone on muuttopäivän iltana, sitä helpompi ensimmäisestä yöstä tulee. Kun ympärillä on tuttuja ja tärkeitä esineitä, on lapsen huomattavasti helpompi sopeutua uuteen kotiinsa. Lapsen omien tavaroiden lisäksi kannattaa erilliseen laatikkoon pakata myös muuttoiltana ja -yönä tarvittavat asiat, jotta ne ovat helposti saatavilla ja löydettävissä laatikkokaaoksesta.

Pura tehokkaasti

Kun ensimmäisestä yöstä on selvitty, tyhjennä kalenterisi seuraavat pari päivää. Jotta arki alkaisi rullata normaaliin malliin mahdollisimman nopeasti, täytyy uudessa kodissa olla tehokas ensimmäisinä päivinä ja purkaa, purkaa ja purkaa laatikoita. Se on raskasta ja uuvuttavaa, mutta kun tavarat löytävät paikkansa ja sekava laatikkometsä katoaa, alkaa uusi ympäristö näyttää lapsenkin silmin kodilta. Keskeneräinen muuttoprosessi vaikuttaa helposti myös aikuisten mielialaan, joka edelleen heijastuu lapsiin.

Puhu ja kuuntele

Muutto on aina elämässä iso asia ja varsinkin läheisten aikuisten suhtautumisella on suuri vaikutus siihen, miten lapsi muuttamisen kokee. Keskustele ja juttele lapsen tunteista ja peloista uuden kodin suhteen. Muutos voi tuntua lapsesta pelottavalta ja lapsella voi olla paljon väärinymmärryksiä asian suhteen. Kunnon juttutuokio ja fiilisten kuuntelu ovat siis tarpeen, jotta muuttoprosessista jäisi hyvät muistot lapselle. Onnistunut muutto luo korvaamattoman kokemuksen, joka vahvistaa luottamusta omaan itseensä ja perheeseensä. Se luo perustan myös tulevaisuuteen kaikista elämän muutoksista selviämiselle.

Tekstissä on käytetty lähteenä MLL:n ohjeita muuttamiseen ja YLE:n juttua aiheesta sekä kirjoittajan omakohtaisia kokemuksia muutoista perheensä kanssa.

Teksti: Anni Virtanen