Artikkelin kuva
lapsen kanssa

Taaperon cha cha -tanssi meksikolaisyhtyeen tahtiin nousi viraaliksi – myös bändi hullaantui videosta

Mikä olisikaan parempi tapa rentoutua ja nauttia elämästä kuin pistää jalalla koreaksi? Tämän tietää myös eräs hurmaava taapero, jonka iloinen cha cha -tanssi nousi hiljattain viraaliksi netissä.

@go4nado-nimimerkillä TikTokissa esiintyvä äiti julkaisi huhtikuun alussa videon, jossa hän on pienen lapsensa kanssa. Videolla nähdään, kuinka taapero syö banaania, mutta kun meksikolaisen yhtyeen Los Tucanes De Tijuanan kappale La Chona alkaa soimaan, jää välipalahetki sikseen ja lapsi lähtee innostuneena ja leveästi hymyillen tanssin pyörteisiin olohuoneen lattialle.

Videota on katsottu jo yli 4,6 miljoonaa kertaa TikTokissa – keräten yli 2,5 miljoonaa sydäntä. Taaperon valloittava tanssi on piristänyt jo lukemattomien ihmisten päivää. Myös Los Tucanes De Tijuana on ollut ilmeisen vaikuttunut ja otettu tanssista kappaleensa tahtiin, sillä yhtye jakoi videon lähemmäs miljoonan seuraajan Instagram-tilillään.


Katso taaperon cha cha -tanssi alta.

Jos video ei näy, pääset katsomaan sen tästä.


Seuraa Mutsimediaa myös Facebookissa ja Instagramissa!

Teksti: Senni Loikala, kuvakaappaus: TikTok