Artikkelin kuva
lifestyle

Freska-siivous – todellista arjen luksusta

Artikkeli on tehty yhteistyössä Freskan kanssa.


Onko mitään parempaa kuin tulla puhtaaseen kotiin, jossa lakanatkin on vaihdettu ja sänky pedattu niin siistiksi ettei siihen tohtisi koskea? Sama ihana fiilis kuin loman ensimmäisenä päivänä siihen vähän parempaan hotellihuoneeseen astuessa. Oma haaveeni on pitkään ollut, että ammattilainen jynssäisi asunnon oikein kunnolla, niin että pääsisi näkemään eron omaan kädenjälkeen. Ja näin ne unelmat toteutuvat, saimme Freskalta kokeiluun koko asunnon siivouksen!

Meillä asuu kahden aikuisen lisäksi syömään opetteleva vauva ja pitkäkarvainen koira. Tämä combo yhdistettynä siivousfriikkiin ja pedanttiin luonteeseen aiheuttaa aika paljon päivittäistä duunia. Rakastan siisteyttä ja asunnon siisteys on suoraan yhteydessä mielenrauhaani, mutta ilmeisesti rakastan myös sotkemista, koska ihan omia jälkiäni saan koko ajan olla myös siistimässä ja laittamassa tavaroita paikalleen. Meidän perheen molemmat aikuiset välttelevät esimerkiksi vessan perinpohjaista siivousta kuin ruttoa, joten on oikea unelmien täyttymys, että joku siivoaa sen kerrankin ammattimaisesti. Kuka mistäkin unelmoi, meikäläinen vessan siivouksesta. Muun muassa.

Keittiö putipuhtaana.

Tervehdys ja suklaat odottivat pöydällä.

Suht intensiivisen päivän jälkeen oli ihanaa tulla kotiin joka tuoksui raikkaalta, pölyt oli pyyhitty ja pinnat kiilsivät. Ja mikä parasta, jonkun muun toimesta kuin itseni! Kun perheessä on syömään opetteleva vauva, on kliinisen siisti keittiö suht hetkellinen tila, mutta meikäläisen silmä lepää puhtaudessa niin kauan kuin sitä kestää. Konmarituksen nimeen vannovana meillä on yleensä hyvinkin siistiä – salaisuus tähän on, että turhaa tavaraa ei anneta kertyä yhtään ja joka tavaralla on paikkansa. Myös vaatekaappien sisältöä käydään läpi säännöllisin väliajoin. Kunnollinen pintojen pyyhintä ja ihan rehellinen koko kämpän siivous moppeineen ja pesuaineineen jää silti usein väliin, joten aivan ihanaa että se on kerrankin tehty kunnolla. Mieli todellakin lepää siistissä kodissa ja erityisen rentouttavaa on tieto siitä, että jopa silmälle näkymättömät likapartikkelit eivät leiju pitkin ilmatilaa. Vessa ja kylpyhuone, tämä on osoitettu erityisesti teille.

Myös lakanat oli vaihdettu ja sänky pedattu.

Miten siivous tilataan ja mitä se maksaa?

Siivouksen tilaaminen on tosi helppoa! Surffaa Freskan sivuille ja syötä asuntosi tiedot sekä valitse palvelut mitä haluat. Laskuri laskee sinulle suoraan hinnan ja jopa kotitalousvähennyksen määrän. Kotitalousvähennys palveluista on 50% ja tämän hakeminen on tehty helpoksi. Saat sähköpostiisi automaattisesti laskelman, jonka voit toimittaa verottajalle ohjeiden mukaan. Siivous maksaa 38 euroa/tunti – saat siis tästä summasta vielä kotitalousvähennyksen – ja esimerkiksi 80 neliömetrin asunnon kokonaisvaltaiseen siivoukseen kuluu neljä tuntia. Sinun ei tarvitse tehdä aika-arvioita itse vaan saat nämä myös laskurin kautta.


Mitä siivoukseen kuuluu?

Sivuilla on lueteltu mitä kaikkea perussiivous pitää sisältään sekä lisäpalvelut joita voi halutessaan tilata. Voit luonnollisesti myös valita, kuinka usein siivoukselle olisi tarvetta. Perussiivous koko asunnolle on hyvin kattava, sisältäen mm. imuroinnin, lattioiden pesun, kaikkien pintojen pyyhinnän, lakanoiden vaihdon ja sängyn petauksen, ovenpielien, valokatkaisijoiden, peilien ja lasipintojen pyyhinnän sekä tietysti WC:n ja kylppärin kokonaisvaltaisen puhdistuksen. Huomioon on otettu myös yksityiskohdat: pölyjä ja likaa ei vaan suuripiirteisesti pyyhitä isoilta pinnoilta vaan myös detaljitasolla. Itse annan erityismaininnan lavuaarien perusteelliselle puhdistukselle – kyllä viemärin jo tummumaan päässyt metalli kiilsi! Lisäpalveluina voi tilata esimerkiksi jääkaapin tai uunin puhdistuksen, saunan tai ikkunoiden pesun tai vaikka vaatteiden silityksen.

Kyllä kiiltää!

Kotisiivous on palvelu josta nauttii varmasti koko perhe, vaikkapa kerran kuussa tehtävä koko kämpän siivous auttaa pitämään ihanaa siisteyttä yllä. Ja vinkkinä puolisoille, tässä loistava hankinta esimerkiksi kotiäidin elämää helpottamaan!

Teksti ja kuvat: Suvi Honkanen