Artikkelin kuva
lifestyle

Näissä Facebook-ryhmissä suomalaisvanhemmat viettävät aikaansa – katso listalta, löydätkö uusia yhteisöjä

Facebookin keskusteluryhmistä saa parhaimmillaan helposti ja nopeasti vertaistukea vanhemmuuden haasteisiin, ja hyödyllisiä ja innostavia vinkkejä arkeen.

Mutsimedia kokosi listan vanhempien suosituista suomenkielisistä Facebook-ryhmistä. Mukana on kaikenikäisten lasten vanhemmille suunnattuja ryhmiä ja monipuolisesti eri elämäntilanteita ja tiettyä aihepiiriä koskevia ryhmiä.

Facebook-ryhmiä on erittäin paljon, joten aivan kaikkia ei ole listalla. Esimerkiksi vanhemmille suunnatut Facebook-kirpputorit on rajattu pois.

Ryhmien jäsenmäärät muuttuvat, ja jutussa on näkyvillä ryhmien jäsenmäärät artikkelin kirjoittamisen aikaan.

Useimmat listan ryhmistä ovat suljettuja, ja vaativat jäsenpyynnön lähettämisen ylläpitäjälle. Muistathan tutustua ryhmän sääntöihin ennen jäsenpyynnön lähettämistä.

On hyvä muistaa, ettei kaikissa ryhmissä aina ole hyvä yhteishenki. Jokainen voi omalta osaltaan vaikuttaa asiaan ja suhtautua hyväksyvästi myös erilaisiin näkökantoihin.

Valitse listalta Facebook-ryhmät, jotka sopivat omaan tilanteeseesi. Voisitko saada jostain näistä ryhmistä vertaistukea tai inspiraatiota arkeesi? Tutustu ryhmiin klikkamaalla ryhmän nimeä!


Aktiivinen synnytys ry:n keskusteluryhmä
Mitä? Keskustelut liittyvät monipuolisesti synnyttämiseen. Aktiivinen synnytys ry:n ylläpitämässä keskusteluryhmässä on tarjolla paljon vertaistukea synnyttäjille.
Jäseniä: > 10 000

Allergialapset vertaistukiryhmä
Mitä? Allergialapset ry:n ylläpitämä vertaistukiryhmä on suunnattu allergisten lasten vanhemmille.
Jäseniä: < 9 000

Erityislasten vanhemmat ja läheiset
Mitä? Keskustelu- ja vertaistukiryhmä kaikille erityislapsen vanhemmille, läheisille ja muille aiheesta kiinnostuneille.
Jäseniä: > 5 000

Imetyksen tuki
Mitä? Imetyksen tuki ry:n ylläpitämässä ryhmässä keskustellaan kaikesta imetykseen liittyvästä, ja imetyspulmiin on mahdollista saada tukea myös koulutetulta tukiäidiltä.
Jäseniä: < 42 000

Imetysdieettaajat
Mitä? Ryhmän tarkoituksena on tarjota vertaistukea lasten allergioihin ja imetysdieetteihin liittyen.
Jäseniä: < 3 500

Kantoliinat ja -reput -kysy ja keskustele
Mitä? Keskustelua, vinkkejä ja tukea lapsen ergonomiseen kantamiseen kantoliinoilla ja -repuilla.
Jäseniä: > 19 000

Kiintymysvanhemmuusperheet ry - Lempeän kasvatuksen vertaistukiryhmä
Mitä? Ryhmä on tarkoitettu kiintymysvanhemmuudesta ja lempeästä kasvatuksesta kiinnostuneiden vertaistukeen.
Jäseniä: > 2 500

Korvikemutsit
Mitä? Ryhmä on tarkoitettu vertaistukeen ja kokemusten ja vinkkien jakamiseen äidinmaidonkorvikkeiden käytöstä. Myös imettävät äidit ovat tervetulleita.
Jäseniä: < 5 000

Lapsiperheen kodin sisustus- ja Järjestysvinkit (ei lastenhuoneet)
Mitä? Ammattijärjestäjä Laura Holmströmin perustama hyvän mielen ryhmä, jossa jaetaan lapsiperheen kodin järjestys- ja sisustusvinkkejä.
Jäseniä: > 21 000

Lastenhuoneen Järjestysvinkit
Mitä? Myös tämä on Laura Holströmin perustama ryhmä, jossa jaetaan kuvia, vinkkejä ja niksejä lastenhuoneen järjestämiseen. Aiheet eivät liity sisustamiseen, vaan yksinomaan järjestysvinkkeihin.
Jäseniä: < 31 000

Lastenhuoneen sisustusvinkkejä, linkkejä ja höpötystä
Mitä? Ryhmässä inspiroidutaan lastenhuoneen sisustamisesta ja jaetaan omia sisustuskuvia.
Jäseniä: > 4 000

Lastenvaateompelijat
Mitä? Ryhmä on suunnattu lastenvaatteita ompeleville.
Jäseniä: > 5 000

Mini Style Finland
Mitä? Ryhmä vanhemmille, jotka suosivat laadukkaita lasten merkkivaatteita. Keskustella voi mistä tahansa laadukkaisiin lastenvaatteisiin liittyen, kunhan ne sopivat ryhmän henkeen. Luvassa on inspiraatiota ja vinkkejä vaateostoksille!
Jäseniä: > 14 000

Monikkomeininki: kaksoset ja kolmoset
Mitä? Vertaistukea ja vinkkejä kaikille alle kymmenvuotiaiden monikkolasten vanhemmille.
Jäseniä: < 3 500

Muksuperheen uni
Mitä? Tietoa ja vertaistukea lapsiperheiden uniasioihin. Sivusto on yhteistyössä Uniliitto ry:n kanssa, ja ryhmää ylläpitävät terveydenhoitaja ja uniohjaaja Sari Tammikari ja useat kokeneet Unitsempparit.
Jäseniä: < 10 500

Nuoret äidit
Mitä? Kaikille äideille, jotka ovat saaneet esikoisensa alle 21-vuotiaana.
Jäseniä: < 2 500

Perhepyöräily
Mitä? Keskustelua ja kokemuksia lasten kanssa pyöräilystä esimerkiksi laatikkopyörällä, taakkapyörällä tai peräkärryn kanssa. Tapetilla ovat myös lastenpyörät, ja perhepyöräilyyn sopivien menopelien myynti on sallittua.
Jäseniä: < 5 000

Poikien äidit -VAIN poikien äidit
Mitä? Ryhmä on tarkoitettu yksinomaan poikien äideille, ja ryhmässä keskustellaan kaikesta poikien äitiyteen liittyvästä.
Jäseniä: < 10 500

Refluksilapset (Refluksilapset ry)
Mitä? Refluksilapset ry:n perustama keskusteluryhmä refluksilasten vanhemmille. Aiheina lapsen refluksi, sen liitännäisvaivat, perheen jaksaminen ja yhdistyksen toimintaa koskevat asiat.
Jäseniä: > 7 000

Simppeli sormiruokakeittiö
Mitä? Ryhmässä keskustellaan monipuolisesti sormiruokailusta ja jaetaan hyviä vinkkejä. Ryhmän ylläpitäjä on supersuositun Simppeli sormiruokakeittiö -blogin perustaja ja sormiruokailusta kirjoja kirjoittanut Marjut Ollila.
Jäseniä: > 51 500

Sinkut Mutsit ja Faijat
Mitä? Keskusteluryhmä avoimessa hengessä kaikille sinkuille vanhemmille. Kuvauksessa painotetaan, ettei kyse ole seuranhakuryhmästä.
Jäseniä: < 3 000

Sormiruokailijat
Mitä? Ryhmä on tarkoitettu kaikille sormiruokailusta ja lapsentahtisesta vieroittamisesta kiinnostuneille.
Jäseniä: > 14 000

Suositusten mukaiset kengät lapselle
Mitä? Ryhmän tarkoituksena on jakaa tietoa virallisten suositusten mukaisista kengistä lapsille. Ryhmä ei ole kenkien myyntiä varten.
Jäseniä: > 5 500

Suurperheiden äidit
Mitä? Vertaistukiryhmä vähintään neljän lapsen äideille.
Jäseniä: < 2 000

Turvaistuimet / Bilbarnstolar
Mitä? Keskustelua lasten turvallisesta matkustamisesta autossa. Ryhmässä jaetaan neuvoja esimerkiksi turvaistuimen valintaan ja asennukseen. Ylläpitäjä on turvaistuimet.blogspot.com-blogin kirjoittaja.
Jäseniä: < 20 500

Tyttöjen äidit
Mitä? Ryhmä kaikille äideille, joilla on ainakin yksi tyttölapsi. Ryhmässä keskustellaan mistä tahansa tyttöjen elämään, arkeen ja kasvatukseen liittyvästä.
Jäseniä: > 30 500

Vanhempien vertaistuki
Mitä? Ryhmässä keskustellaan vanhemmuuteen ja parisuhteeseen liittyvistä asioista. Tarkoituksena on tarjota paikka vertaistuelle.
Jäseniä: > 4 500

Yksinhuoltajat - arjen sankarit
Mitä? Kaikille yksinhuoltajille avoin keskusteluryhmä, jonka tarkoituksena on antaa vertaistukea ja neuvoja arkeen.
Jäseniä: < 3 000

Yrittäjä-äidit
Mitä? Keskusteluryhmä äideille, jotka yhdistävät vanhemmuuden ja yrittäjyyden. Ryhmän tarkoituksena on myös antaa vertaistukea ja mahdollisuuksia verkostoitumiseen.
Jäseniä: < 3 000

Äitejä tyyliromahduksen partaalla
Mitä? Äidit ja äitimieliset keskustelevat kaikesta muotiin liittyvästä. Ryhmän kuvauksen mukaan jäsenet ovat erityisesti designista ja (katu)muodista kiinnostuneita esteetikkoja, jotka arvostavat laatua.
Jäsenten määrä: > 12 500

ÄiTyLIT
Mitä? Ryhmän sisällöistä ei kerrota mitään heille, jotka eivät ole jäseniä.
Jäseniä: < 66 000

ÄiTyLiT +30v
Mitä? Keskustelupaikka yli 30-vuotiaille äideille. Tarkoituksena tarjota yhteisö vertaistukea ja ajatusten vaihtamista varten.
Jäseniä: > 5 000


Lisää suosittuja Facebook-ryhmiä

Facebookissa on paljon keskusteluryhmiä lapsen syntymävuoden tai lasketun ajan mukaan. Usein tällaisten ryhmien nimessä on vuosiluku, jolloin lapsi on syntynyt tai perheenlisäys on ollut haaveissa.

Vauva 2021 -ryhmässä on jo yli tuhat jäsentä, kun taas Vauva 2020 -ryhmä on ylittänyt reilusti yli 9000 jäsenen rajan. Muita tuhansien jäsenten suosittuja ryhmiä ovat myös esimerkiksi Vauva 2019, Vauva 2018 ja Vauva 2017.

Tällaisilla ryhmillä voi olla pienempiä, aktiivisia sisarryhmiä, joista esimerkkeinä Vauva 2018 (sensuroimaton) k18 ja Vauva 2017 (se lähes säännötön).

Keskusteluryhmiä on luotu kuukausikohtaisesti samana vuonna syntyneiden lasten vanhemmille. Näiden ryhmien nimi on useimmiten tässä muodossa: tammikuiset + vuosiluku, helmikuiset + vuosiluku, maaliskuiset + vuosiluku ja niin edelleen.

Jos kaipaat vertaistukea ja vinkkejä äitiyden ja uran yhdistämiseen, tutustu Mothers in Business (MiB) -yhdistyksen kaupunki- ja maakuntakohtaisiin keskusteluryhmiin.


Seuraa Mutsimediaa myös Facebookissa ja Instagramissa!

Teksti: Senni Loikala