Artikkelin kuva
lifestyle

Peikonlehden ilmajuuret ovat kesytettävissä – 4 vaihtoehtoa

Jättipeikonlehti (Monstera deliciosa) luo vehreän tunnelman kotiin. Moni suosikkikasvin omistaja kokee kuitenkin yllätyksen, kun peikonlehden ilmajuuret ajan myötä putkahtavat esiin ja vaikuttavat lopulta huomattavasti myös kasvin ulkoiseen olemukseen – eikä jokaisen mielestä kovin hyvällä tavalla.

Minkä takia peikonlehti oikein kasvattaa ilmajuuria? Voiko ne leikata hyvillä mielin pois vai pitääkö ne jättää rauhaan? Kerromme tässä artikkelissa, mitä kaikkea suositun huonekasvin ilmajuurista oikein on hyvä tietää.

Mitä peikonlehden ilmajuurilla tarkoitetaan?

Kyse on kasvin varteen kehittyvistä juurista, jotka niin ikään kasvavat aina maan tai mullan yläpuolella. Peikonlehden ilmajuuret voivat olla monen värisiä, esimerkiksi vihreitä, valkoisia tai ruskeita. Kasvin vanhetessa nämä juuret muuttuvat tummemmiksi.

Nuorella peikonlehdellä ilmajuuria ei vielä ole. Alussa ne voivat muistuttaa pieniä nystyröitä, mutta hiljalleen ne kasvavat huomattavasti. Kerrotaan, että sisätiloissa asustavilla peikonlehdillä on tavattu jopa noin 90 sentin mittaisia ilmajuuria.


Ilmajuurien tärkeä tehtävä

Sademetsässä ilmajuuret auttavat jättipeikonlehteä kasvamaan ylöspäin trooppisten puiden runkoja tai muita pintoja pitkin. Tämä on erittäin tärkeää, jotta kasvi saa luonnossa riittävästi auringonvaloa korkeiden puiden ja muiden korkeiden kasvien seassa. Ilmajuuriensa avulla peikonlehti tarttuu esimerkiksi puunrunkoon ja saa siitä tukea kasvuunsa kohti korkeuksia.

Ilmajuurilla on myös toinen hyödyllinen tarkoitus, sillä peikonlehti saa niiden kautta kosteutta ilmasta. Tämä ei kuitenkaan ole ilmajuurien pääasiallinen tehtävä, joten muistathan kastella peikonlehteä aina riittävästi.

Mitä niille kannattaa tehdä?

On hyvä muistaa, että ilmajuuret ovat ominaisia peikonlehdelle ja niille ei ole välttämätöntä tehdä mitään. Moni voi kuitenkin kokea pitkät ilmajuuret esteettisenä haittana, jolloin kasvin olemuksen siistiminen voi tulla kyseeseen.

Ei ole olemassa yhtä oikeaa ratkaisua siihen, miten pitkät huiskat omaavan peikonlehden saisi taas näyttämään siistimmältä. Esittelemme alla muutamia vaihtoehtoja, joista voit valita itsellesi mieluisimman.

  1. Hanki paksu mielellään luonnonmateriaaleista valmistettu tukikeppi. Tämä on erityisen hyvä vaihtoehto, jos ilmajuuret eivät pahemmin häiritse sinua. Tuki kannustaa peikonlehteä kasvattamaan ajan myötä näitä juuria sen ympärille. Sido kasvin vanhimmat ja paksuimmat varret tukeen kiinni. Muistathan välillä kosteuttaa myös tukea. Jotkut myös sitovat ilmajuuria tukeen kiinni.

  2. Kieritä ilmajuuret peikonlehden varsien ympärille. Osa ihmisistä kokee, että jo tämä riittää siistimään pitkät ilmajuuret omaavan kasvin olemusta.

  3. Ohjaa ilmajuuret multaan. Tällöin ne tarjoavat tukea kasville ja auttavat veden ja ravinteiden kuljettamisessa.

  4. Harkitse tarvittaessa leikkaamista oikeaoppisesti. Leikkaa ilmajuuret terävällä ja steriloidulla veitsellä mahdollisimman läheltä vartta, mutta varo vahingoittamasta sitä. Poistathan aina ilmajuuren kokonaisena, etkä vain osaa siitä. Leikkaus tulee tehdä kasvukauden (keväästä syksyyn) ulkopuolella. On kuitenkin hyvä muistaa, että ilmajuurien leikkaaminen innoittaa usein peikonlehteä kasvattamaan niitä entistä enemmän jatkossa. Leikkaamisen jälkeen kasvi ei myöskään saa ilmasta kosteutta, jonka se muutoin saisi ilmajuuriensa avulla.

Ohjaa peikonlehden ilmajuuret multaan. Kuva: Shutterstock


Lähde: The Healthy Houseplant

Seuraa Mutsimediaa myös Facebookissa ja Instagramissa!

Teksti: Senni Loikala, kuvat: Senni Loikala, Shutterstock