Artikkelin kuva
lifestyle

Salamannopea selviytymisopas viimehetken lahjaostoksille

Miten selviytyä opettajien ja muiden lapselle tärkeiden aikuisten lahjojen hankkimisesta, jos aikaa on vain salamaniskun verran lounastauolla tai matkalla työpaikalta kevätjuhlaan?

Kokosimme arjessa jonglööraaville äideille viimehetken ideat, joiden toteuttaminen onnistuu ilman erikoisliikkeitä, leipomista, askartelua tai täydellisillä aforismeilla koristeltujen kiitoskorttien metsästystä.

Kesäistä ja kuohuvaa

Vuosittain toukokuun lähestyessä loppuaan keskustelupalstoilla kuohahtaa, kun joku nimimerkin taakse kätkeytynyt ehdottaa opettajien kiitoslahjaksi viinipulloa. Hattaranvärinen rosé tai kupliva kuohuviini voivat olla hyviä vaihtoehtoja, mutta jos alkoholin lahjoittaminen mietityttää voi kuplivan kiitoksen antaa myös holittomasti. Trendikäs kuusenkerkkäjuoma on tyylikäs lahja, jonka kiireinen lahjan ostaja löytää ruokakaupan juomahyllyltä tai Alkon vaaleansiniseltä puolelta.

Pullon Kuohuvaa Kuusenkerkkää nappaat mukaasi Alkosta tai Ruohonjuuresta. Hinta noin 15 euroa.

Muistithan pestä kädet?

Päiväkodeissa tehdään retkiä, opetellaan sosiaalisia taitoja ja pestään käsiä. Viimeiseksi mainitusta saa loistavan aasinsillan varhaiskasvattajan lahjapakettiin. Visuaalisesti hyvännäköiseen pakkaukseen käärityn palasaippuan ympärille voi kietaista lahjanarun ja solmia naruun pienen kiitosviestin. Luonnonmukaisen saippuan voi pakata mukaan mökille ja se ilahduttaa lahjansaajaa vielä ensimmäisen pöpöaallon soljuessa päiväkoteihin alkusyksyllä.

Luomulaatuisia palasaippuoita kauniissa pahvipakkauksissa löydät lahjapakettiin Life-myymälöistä, Ruohonjuuresta tai vaikkapa Sokoksen kosmetiikkaosastolta. Hinta 5-10 euroa.


2000-luvun herkkukoriin pakataan superfoodia

Terveellinen herkkukori rakentuu helposti hyvin varustetun ruokakaupan hyllyiltä. Kookosvesi on edelleen trendikäs kesäpäivän virvoitusjuoma ja se säilyy huoneenlämmössä. Juomatölkin kaveriksi voi valikoida vaikkapa pellavalakua, mulperimarjoja, pähkinöitä tai raakapatukoita, jotka sopivat hyvin kesäloman eväshetkiin. Herkkusetin voi pakata pieneen lahjakassiin ja korttisäätämisen sijasta kiitokset runoillaan lahjakassin kylkeen.

Herkkukorin voit kasata pienenkin kivijalkakaupan valikoimasta. Hinta noin 8 euroa.

Raakaa suklaata

Suklaa. Tätä suussasulavaa kultakimpaletta ei tarvitse perustella ja se ilahduttaa aina. Visuaalista silmää ja herkuttelevaa makuaistia kutittelevan lahjan saat helposti ja vaivattomasti valitsemalla lapsen tärkeille aikuisille lahjaksi Goodion raakasuklaalevyjä.

Lahja on ekologinen, sillä pakkaus on itsessään niin kaunis ettei erillisiä lahjapapereita tarvita. Lahjan viimeistelystä innostuva voi kulkea kassalle kaupan paperitarvikeosaston kautta ja napata suklaalevyn päälle kiinnitettäväksi pakkauksen väreihin sopivan ruusukkeen. Kortteja ei tarvita, sillä mustalla tussillla voi kirjoittaa kiitostervehdyksen suklaalevyn toiselle puolelle.

Goodion kauniisti pakattuja raakasuklaalevyjä löytyy ruokakauppojen karkkihyllyiltä, Ruohonjuuresta ja Goodion omasta kahvilasta Katajanokalta. Hinta noin 5 euroa.

Herkuttelua ja hetken hengähdystauko

Kesällä tekee mieli herkutella värikkäillä asioilla. Lahjakortti smoothiehetkeen sopiikin monenlaiseen makuun ja ilahduttaa terveellisyydellään ja raikkaudellaan.

Herkullisia smoothieita tarjoileva Jungle Juice Bar on laajentunut vauhdilla ympäri Suomea, joten lahjan onnellinen vastaanottaja voi herkutella lahjakortilla myös kesälomareissulla. Viidakkomehubaarit sijaitsevat kätevästi kävelyreittien varrella, joten nipun lahjakortteja voi napata mukaan kahvitauolla tai bussille juostessa.

Smoothien vaihtoehdoksi sopii perinteisempi rentoutumishetki kahvilassa. Monesta kahvilasta on mahdollista ostaa lahjakortteja, joiden arvolla lapsen tärkeä aikuinen voi nautiskella kauniissa kahvilamiljöössä höyryävän kahvin ja makean leivoksen aurinkoisena kesäpäivänä.

Herkuttelulahjakortteja voi hankkia monesta paikasta. Smoothien tai kahvin ja leivoksen sisältävä lahjakortti kustantaa 5-10 euroa.


Ehkä sittenkin kukk(i)a

Kaksikymmentä kukkakimppua kotiin vietäväksi voi olla opettajalle haaste kesäloman aloittajaisiksi. Kukkaostoksilla vähemmän onkin enemmän. Useamman oppilaan kukista muodostuu monipuolinen ja kaunis leikkokukkakimppu, joka tarvitsee vain yhden maljakon. Hempeät pionit ja leinikit sopivat erittäin hyvin kauniiksi kiitokseksi lukuvuodesta ja huolenpidosta.

Monivuotinen ruukkukasvi on myös hauska vaihtoehto, josta on iloa pidempään kuin leikkokukista. Omasta pihasta nautiskeleva opettaja voi ilahtua myös kukkapenkkiin istutettavasta kukasta tai kasvista. Orvokki on edullinen ja helppohoitoinen kukka, joka tuo hymyn huulille koko kesäloman ajaksi.

Kukat ja kasvit kukkakaupasta tai marketeista 1-10 euroa.

Jostain löytyy aina kioski

Peli ei ole menetetty, vaikka minuuttiaikataulussa reitin varrelta löytyisi vain kioski. Kioskin monipuolisesta valikoimasta voi napata mukaansa vaikkapa herkullisen ruokalehden tai haaveilua ruokkivan sisustuslehden. Lehti kiepautetaan rullalle ja rullan sisään voi piilottaa pienen karkkipussin kesäloman lukuhetkeä varten.

Kioskin valikoimasta löytyy myös arpoja, jotka ovat edullinen ja jännittävä vaihtoehto opettajan lahjaksi. Päävoiton napsahtaessa kohdalle, jäävät lahja ja lahjan antaja varmasti opettajan tai hoitotädin mieleen. Raaputusarvan voi tiputtaa paperiseen lahjakassiin tai pikaisesti sanomalehdestä taiteltavaan kirjekuoreen. Tähän lahjaan sopii mainiosti myös kortti, mutta ajatuksella kirjoitettu viesti valkoiselle paperille toimii myös hyvin.

Kioskien ja ruokakauppojen lehtipisteistä löytyy monipuolinen valikoima aikakauslehtiä. Lehden ja karkkipussin paketti maksaa valituista yksilöistä riippuen 6-10 euroa. Raaputusarvat ovat edullisimmillaan yhden euron hintaisia.


Seuraa Mutsimediaa myös Facebookissa ja Instagramissa!

Teksti: Susanne Suvilaakso