Artikkelin kuva
matkailu

Aktiiviloma Vierumäellä – talviliikunnan riemua ja yhdessäoloa koko perheelle

Artikkeli on tehty yhteistyössä Vierumäen kanssa.


Koulujen loma-aikoina, kuten syys-, joulu-, hiihto- sekä kesälomien aikana Vierumäellä pyörii Perhe On Paras –kurssit. Kurssin idea on, että koko perhe voi harrastaa liikuntaa samanaikaisesti. Aikuiset pääsevät ryhmäliikuntatunneille ja pelaamaan, ja samalla lapset ovat ohjaajien kanssa omissa ryhmissään tekemässä hauskoja asioita ikätasonsa mukaisesti. Lisäksi on ohjelmaa myös koko perheelle yhdessä. Kurssit sisältävät majoituksen kohteessa, täysihoitoruokailut sekä ohjelman mukaisen liikunnan.

Meidän perheemme, kaksi koululaista ja kolmevuotias sekä vanhemmat, osallistui tällaiselle kurssille joululoman aikana. Matkaa Lahdesta Vierumäelle on noin 25 kilometriä, joten matka Helsingistä kotoamme perille oli puolitoista tuntia autoillen. Ja miten ihanaa olikaan, kun pääkaupunkiseudun vesisateista laskeuduimme talven ihmemaahan, jossa oli lunta maassa ja puiden oksilla peittäen kaiken hohtavan valkoiseen vaippaan. Ihmiset kantoivat suksia olallaan ja siitäpä se hiihtokärpänen puraisi meidänkin kaupunkilaislapsia, jotka olivat aiemmin hiihtäneet ainoastaan koulussa kerran tai kaksi liikuntatunnilla.

Meille oli kolmen päivän aikana ennakkoon jaetun ohjelman mukaisesti luvassa muun muassa koko perheen pelejä, volttitemppuja sekä olympialaiset. Valmistauduimme siis ensimmäisenä iltana syömällä hyvin hotellin ravintolassa, jotta energiaa riittäisi kaikkiin tuleviin koitoksiin myös kaupunkisodan, kahvakuulan, hiihdon, uinnin, parkourin, nassikkapainin ja erilaisten pallopelien parissa.

Lajivalikoima oli aikuisten ja lasten lajeissa todella monipuolinen, puhumattakaan muista urheilumahdollisuuksista, joita alue tarjoaa omatoimilomailijallekin. Hiihtämään ja vaikka hevosvaellukselle olisi päässyt lähes suoraan ovelta. Alueelta löytyy myös jäähalli, telinevoimistelusali sekä urheiluhalli monine pelikenttineen sekä kuntosali. Kesällä on myös mahdollisuus harrastaa golfia alueen omilla kentillä.


Joululoman aikaan lapsille oli järjestetty ohjattuun liikuntaan kaksi ikätasoista ryhmää, 5–7-vuotiaat ja yli 8-vuotiaat, joissa näkyi olevan teineihin asti ikäjakaumaa. Kurssin aikana ryhmät pysyivät suunnilleen samoina ja lapset ehtivät myös tutustua toisiinsa. Vaikutti myös siltä, että useampikin lapsi oli jo vanhoja konkareita kurssin osallistujina, monet heistä olivat tuttuja ohjaajien kanssa jo ennestään.


Perheemme majoittui Vierumäki Resort Hotellissa, mutta muitakin majoitusvaihtoehtoja alueelta löytyy mökeistä erikokoisiin huoneistoihin. Vierumäki on todella paljon muutakin kuin mielikuvat vain aktiiviurheilijoille tarkoitetusta Suomen urheiluopistosta. Aluetta on rakennettu nopeaan tahtiin 2000-luvulla. Nykyisin Vierumäeltä löytyy muun muassa iso kiipeilytelinepuisto, Flowpark–seikkailuhuvipuisto, islanninhevostalli, golf-kentät ja tietysti aivan mahtavat ulkoilumaastot kaikkina vuodenaikoina.


Perheemme nautti myös hotellin täysihoidosta, oli ihanaa istua valmiiseen pöytään aktiivisen päivän lomassa ja nauttia ihanista aamupaloista, lounaista ja päivällisistä. Uuden vuoden aattona oli luvassa myös hieman ekstraa, ja paikalla olisi päässyt nauttimaan myös mahtavasta cabaret-showsta, mutta me olimme siihen jo liian väsyneitä urheiluntäytteisen päivän jälkeen. Onneksi lapset näkivät huoneen isoista ikkunoista kuitenkin muutaman ilotulitusraketin ennen nukahtamistaan.

Vierumäki tarjosi mahtavat puitteet hiihtourheiluun, paitsi lumitilanteen niin myös maisemien puolesta. Lumi oli peittänyt puiden oksat hennolla jäähileellä ja kaikki oksat erottuivat kauniin valkoisina maisemasta. Lapset suorastaan vaativat päästä hiihtämään! Omia suksia meillä ei vähäisten hiihtomahdollisuuksien vuoksi ole hankittu niin suuntasimme välineiden vuokrauspisteelle. Sieltä löytyikin tuliterät juuri säänmukaisesti voidellut sukset ja sauvat koko porukalle.


Lähimpänä suksien vuokrauspaikkaa kiertävä latu oli juuri sopivan kumpareinen innokkaalle 7-vuotiaalle aloittelijalle, joka vetäisi ensimmäisellä virallisella hiihtokerrallaan innoissaan heti lähemmäs kymmenen kilometrin lenkin, koska ”se oli niin kivaa laskea niitä kaikkia mäkiä”. Välillä toki pysähdyttiin nauttimaan herkulliset pullat kahvilasta, jotta jaksettiin taas hiihtää lisää.

Myös alueen uimahalli on pistäytymisen arvoinen paikka varsinkin lasten kanssa. Hallissa on uimahallipuoli sekä niin sanottu kylpyläpuoli, jossa vesi on lämpimämpää. Kylpyläpuolelta löytyy myös pienillekin lapsille sopiva kahluuallas ja poreallasalue. Hiihdon jälkeen oli ihanaa pulahtaa lämpimään porealtaaseen rentouttamaan väsyneitä lihaksia.


Koko perheen aktiiviloma tarjosi kivaa tekemistä ihan koko perheelle. Hiukan eri lajien kokeilua hankaloitti, kun mukana menossa oli myös alle 5-vuotias lapsi, kun lasten ohjatut toiminnot on suunnattu sen ikäisille tai siitä vanhemmille. Näin ollen hän ei niihin voinut osallistua ja toisen aikuisen täytyikin keksiä aina sopivaa tekemistä pienimmälle siksi ajaksi, kun muut lapset olivat omissa ryhmissään.

Paras ajankohta tälle lomapaketille onkin varmasti silloin, kun perheen kaikki lapset ovat jo yli viisivuotiaita. Toisaalta paljon oli myös sellaista tekemistä, jotka olivat kivoja koko perheen mielestä ja joihin myös ihan jokainen perheenjäsen saattoi osallistua. Tuskin olisimme käyneet mahtavassa Ilkankurun pulkkamäessäkään koko perheen voimin, ilman pienintä osanottajaamme. Suosittelemme jo ihan maisemienkin puolesta!


Nyt meillä kotona kyselläänkin ahkeraan, koska mennään seuraavan kerran taas Vierumäelle ja erityisesti hiihtämään, joten seuraavaa reissua voikin alkaa jo suunnitella!

Hiihtolomien Perhe On Paras -kursseille mahtuu vielä mukaan. Katso lisää: vierumaki.fi

Teksti ja kuvat: Riikka Harju