Artikkelin kuva
muoti ja kauneus

Mutsi testaa: Dyson Supersonic -hiustenkuivaaja

Testissä ollut Supersonic-hiustenkuivaaja on saatu ilmaiseksi Dysonilta.


Lähes kymmenen vuotta vanhan hiustenkuivaajani mentyä rikki pyysin Dysonilta Mutsimedialle testiin Supersonic-hiustenkuivaajan, josta olen kuullut ja lukenut paljon hyvää. Supersonic on lajitovereitaan huomattavasti hintavampi yksilö, joten odotukset ennen testiä olivat korkealla.

Pidän yksinkertaisista sekä toimivista asioista ja itselleni on tärkeää, että arki rullaa sujuvasti ja olen valmis panostamaan juttuihin, jotka tekevät elämästä helpompaa. Tykkään siitä, että tavarani ovat käytettävyydeltään hyviä, aina omilla paikoillaan ja helposti saatavilla. Näissä tunnelmissa lähdin testaamaan Supersonicia ja täytyy sanoa, että se ylitti odotukseni monilta osin.

Tässä viisi ominaisuutta, joihin ihastuin Supersonicissa.

1. Mukava käyttää

Dysonin laitteiden muotoilu on mietitty viimeisen päälle ja myös käytettävyys on huippuluokkaa. Supersonicin moottori on laitteen varressa, jonka vuoksi kuivaajan painopiste on alhaalla ja sitä on miellyttävä pidellä. Suutinosa on lyhyt, jolloin kättä ei tarvitse ojentaa luonnottomaan asentoon kauas päästä. Ja onhan Supersonic myös tosi kevyt! Näiden ominaisuuksiensa ansiosta Supersonic ei rasita föönauskättä läheskään yhtä paljon kuin tavanomaiset hiustenkuivaajat.

Hiustenkuivaajan mukana tulee kolme lisäosaa, jotka ovat helposti kiinnitettävissä magneetilla (!) kuivaimeen, eikä niitä tarvitse hankalasti kierittää paikoilleen. Laitteen johto on 2,7 metriä pitkä, joten pistokkeiden kanssa kikkailu saa Supersonicin myötä jäädä historiaan.

Supersonic on niin kevyt, että pikkulapsikin jaksaa kannatella sitä helposti.

2. Tehokas ilmavirta

Itse käytän hiustenkuivaajaa oikeastaan ainoastaan märän tukkani kuivattamiseen, joten sen muotoileviin ominaisuuksiin en tässä testissä osaa ottaa kantaa. Kuivatut hiukset Supersonic jättää aiempaa sileämmäksi ja pehmeämmäksi. Arkiaamut ovat usein hektisiä pienen lapsen kanssa ja jokainen säästetty minuutti on arvokas. Supersonic kuivattaa hiukset suihkun jälkeen lähes puolta nopeammin kuin aikaisempi kuivaajani! Sen ilmavirta on tasainen sekä miellyttävä, ja laite tuntuu kädessä tasapainoiselta, vaikka sen puhallus on voimakas.


3. Tyylikäs muotoilu

Dysonin selkeä ja aavistuksen futuristinen muotoilu on miellyttänyt silmääni aina. Meillä on kotona kovassa käytössä myös Dysonin varsi-imuri, joka lunasti paikkansa perheessämme heti ensimmäisestä päivästä lähtien. Supersonicin hiilenharmaa väritys on täydellinen omaan makuuni ja pinkki yksityiskohta suuttimessa tuo fööniin kivasti pirtsakkuutta. Kerrankin hiustenkuivaaja jota ei tarvitse sulloa kaapin uumeniin piiloon, vaan sen voi hyvin jättää esille! Supersonicissa on lisäosana pienenpieni lenkki, jonka ansiosta kuivaimen voi ripustaa vaikka kylpyhuoneen naulakkoon, josta sen saa näppärästi käyttöön.

Tyylikkään hiustenkuivaajan voi jättää näkyville roikkumaan kätevän ripustuslenkin avulla.

4. Hiljainen ääni

Edellinen hiustenkuivaajani oli kymmenen vuotta vanha. Se oli kookas ja ruma möhkäle, joka vei kylppärin laatikosta ison tilan ja piti järkyttävää ääntä, jota nelivuotiaamme pelkäsi. Supersonicin ääni on huomattavasti hiljaisempi! Joka kerta kun laitan kuivaajan päälle, haluaa perheen pienin kuullessaan äänen tulla pitelemään sitä ja auttamaan äitiä tukan kuivaamisessa.

5. Hellävarainen kuivatus

Liian kuuma ilma kuivattaa ja vaurioittaa hiuksia sekä saa ne katkeilemaan. Supersonicissa on digitaalinen moottori, jonka ansiosta sen ilmavirta on jatkuvasti optimaalisella tasolla, eikä se kuumene liikaa. Hiustenkuivaajassa on myös neljä eri lämpöasetusta muotoiluun ja kuivaukseen. Erityisesti kylmäilmapuhalluksen asetus on tullut tutuksi lähiaikoina, kun helleaalto on hellinyt Suomea.

Pikkumallin viilennys käynnissä kuumana kesäpäivänä.

Dyson antaa Supersonicille 30 päivän rahat takaisin -lupauksen ja kahden vuoden takuun. On vaikea kuvitella, että joku ei olisi kuukauden käytettyään tyytyväinen siihen. Supersonic tuo ripauksen kaivattua hemmottelu- ja luksusfiilistä äidin arkeen ja ainakin itselleni siitä tuli korvaamaton apuri. It’s definitely a keeper!

Teksti: Jenni Siikaniva, kuvat: Juuso Siikaniva