Artikkelin kuva
muoti ja kauneus

Pieneksi jääneet lapsen sukat kannattaa poistaa käytöstä – tiedätkö miksi?

Kaikki vanhemmat tietävät, miten nopeasti lapset kasvavat. Tämä tarkoittaa sitä, että jälkikasvun vaatetusta päivitetään säännöllisesti suurempaan kokoon. Esimerkiksi syksyksi hankitut välikausivaatteet eivät välttämättä ole sopivia enää keväällä ja viime talven kengät voivat puristaa tulevana talvena.

Mutta tuleeko arjen keskellä aina muistettua, että myös lapsen sukat olisi hyvä vaihtaa isompiin?

Turvallisuus- ja kemikaalivirasto Tukes kertoo nettisivustollaan, millaisiin asioihin lasten vaatetuksessa kannattaa kiinnittää huomiota turvallisuuden ja terveyden näkökulmasta. Viraston kokoamissa fysioterapeutin vinkeissä muistutetaan, että lapsen kengänkoko voi muuttua jopa kolme kertaa vuoden aikana. Tästä syystä jalkineiden koko olisi hyvä tarkastaa useampaan otteeseen vuoden kuluessa, mutta jalan kasvaessa on hyvä kiinnittää huomiota myös lapsen sukkien kokoon.


Vasaravarvas riskinä liian pienissä lasten sukissa

Tukesin mukaan jalkaterien virheasennot ovat riskinä vääränkokoisten kenkien käytössä jo päiväkoti-ikäisillä lapsilla. Kaikki eivät välttämättä ole tulleet kuitenkaan ajatelleeksi, että myös liian pienikokoisten sukkien käytöstä voisi olla varsinaista haittaa lapselle. Tukesin sivustolla kerrotaan, että ne voivat kuitenkin aiheuttaa muun muassa vasaravarpaita eli koukkuvarpaita.

Vasaravarvas tarkoittaa varpaan koukistumista jommastakummasta tai kummastakin varpaan nivelestä. Myös Terveyskirjaston mukaan vasaravarpaan ulkoisia aiheuttajia voivat olla liian pienet sukat ja pienet kengät, kuin myös korkeakorkoiset kengät.

Tukes tai Terveyskirjasto eivät mainitse, miten pitkään liian pienten sukkien tai jalkineiden käytön tulee jatkua riskin syntymiseksi. Vasaravarvas voi kuitenkin olla vaivana erittäin kivulias.

Yksi Mutsimedian kirjoittajista kaivoi lapsensa sukkalaatikon pitkästä aikaa esille karsimistarkoituksessa ja muutamalla pieneksi jääneellä sukkaparilla heitettiinkin vesilintua eli ne pääsivät kierrätykseen.


Lähteet: Tukes ja Terveyskirjasto

Seuraa Mutsimediaa myös Facebookissa ja Instagramissa!

Teksti: Senni Loikala, kuvat: Shutterstock ja Senni Loikala