Artikkelin kuva
ura

Unelmaduunia etsimässä – näin löydät piilotyöpaikat

Työpaikan vaihtaminen on asia, joka koskettaa meistä lähes kaikkia. Yleensä vieläpä useamman kerran.

Yhtä suurella varmuudella työpaikkailmoituksiin vastanneet ovat kokeneet niin epätoivon hetkiä kuin turhautumistakin, kun suuret odotukset ovat kerta toisensa jälkeen tulleet rytinällä alas. Mieleen hiipii epäilys, että menikö se hakemus ollenkaan perille kun mitään ei kuulunut takaisinpäin? Tulisi edes “kiitos, mutta ei kiitos” -vastaus, mutta monesti rekrytilanteissa hyvät käytöstavat tuntuvat unohtuvan.

Työnhakusivustoilta löytyviin työpaikkailmoituksiin tulee usein valtava määrä hakemuksia. Taitojen lisäksi vaaditaan aimo annos hyvää tuuria, jotta juuri sinun hakemuksesi erottuisi joukosta. Ylipäätään standardoiduilla lomakkeilla erottautuminen on äärimmäisen vaikeaa, vaikka olisit kuinka mahtava tyyppi.

Työn hakemiseen ja uravalmennukseen erikoistuneiden asiantuntijoiden ykkösvinkki uusia haasteita vailla olevalle onkin piilotyöpaikkojen metsästys. Niin uskomattomalta kuin se kuulostaakin, tänä päivänä suuri osa työpaikoista täytetään ilman julkista hakua, joidenkin tilastojen mukaan jopa 70–80 prosenttia.


Miten aloittaa piilotyöpaikan metsästys?

Kaikista tärkeintä on selvittää ensin kaksi asiaa: mitä osaamista minulla on ja mitä ihan oikeasti haluan tehdä. Erityisesti jälkimmäinen kohta on se, johon tulee kiinnittää huomiota ja siihen myös tarvitaan usein syväluotaavaa itsetutkiskelua.

Tärkeimmät valttikortit työnhaussa ovat motivaatio, motivaatio ja kyllä, motivaatio. Aito motivaatio ja palo eivät jää huomaamatta eikä niitä myöskään pysty feikkaamaan. Sinun tulee löytää se juttu, joka yhdistää vahvuutesi sekä mielenkiintosi kohteet. Muista, että lähes kaiken voi oppia, jos et nyt aivokirurgiksi tai astronautiksi hae.

Mikäli sinulta puuttuu unelmaduunisi vaatimaa kriittistä osaamista, selvitä miten se on mahdollista hankkia. Jos sinulla on aito motivaatio haluamaasi pestiä kohtaan, pystyt vastaamaan työnantajalle tärkeisiin kysymyksiin kuten “mitä pystyt tulevalle työnantajallesi tarjoamaan?” ja “miten juuri sinä erotut eduksesi kaikista muista?”.

Kukapa ei haluaisi olla unelmaduunissaan, sen sijaan että puurtaa oravanpyörässä verenmaku suussa päivästä toiseen. Selvitä siis ensimmäisenä itsellesi mikä unelmaduunisi on, ja olet jo astunut sen suurimman askeleen.


Viisi vinkkiä piilotyöpaikan nappaamiseen

  1. Seuraa sinua kiinnostavia aloja koskevia uutisia. Muutos on aina mahdollisuus – jos yritys laajenee, johto vaihtuu tai panostetaan johonkin uuteen osa-alueeseen voi se tarkoittaa myös uusia työpaikkoja. Jopa yt-neuvotteluiden jälkeen voi avautua uudenlaisia pestejä.

  2. Listaa ylös ne organisaatiot ja työtehtävät, jotka sinua kiinnostavat. Älä kiinnitä huomiota siihen, onko niissä juuri tällä hetkellä paikkoja avoinna, sillä piilotyöpaikka voi löytyä mistä vaan. Tee siis oma top 10 -listasi, jossa on lueteltuna unelmiesi työpaikat sekä työtehtävät ja kerää näistä hyödyllistä lisätietoa.

  3. Hyödynnä verkostoasi. Kuten elämässä yleensä, et koskaan tiedä mitä voi tapahtua tai mistä seuraava työpaikka löytyy. Ole avoin missiosi suhteen ja ole rohkeasti yhteydessä ihmisiin joista koet olevasi apua unelmasi saavuttamisessa. Meihin ihmisiin on lähtökohtaisesti rakennettu halu auttaa. Mieti aiemman työurasi kautta tapaamia henkilöitä, löytyisikö sieltä unelmatyöpaikkaasi sopivia kontakteja? Ajattele myös työverkoston ulkopuolelta ja hyödynnä esimerkiksi sukulaiset, kaverit ja harrastusten kautta tapaamasi ihmiset.

  4. Ennen vanhaan marssittiin suoraan yrityksen johtajan puheille ja kysyttiin, josko olisi työta tekijälle tarjolla. Vanha konsti voi joskus olla parempi kuin pussillinen uusia, suora kontakti on melko varma tapa erottua harmaasta hakijamassasta.

  5. Vaikkei yrityksellä juuri tällä hetkellä olisi paikkoja auki, vakuuta heidät miksi juuri sinut kannattaa pitää ensimmäisenä mielessä kun potentiaalinen paikka aukeaa. Hyvien kandidaattien mielessä pitäminen on win-win-tilanne, sillä rekrytoinnin aloittaminen nollasta on yritykselle kallista ja aikaa vievää.


Teksti: Suvi Honkanen